Metallien pintakäsittelyä yli 25v kokemuksella

Olemme metallien pintakäsittelyyn erikoistunut teollisuusjauhemaalaamo Kaarinassa, Varsinais-Suomessa. Meillä on yli 25 vuoden kokemus erilaisista pintakäsittelytöistä. Käytössämme on yksi maamme suurimmista isojen kappaleiden maalaukseen soveltuva ympäristöystävällinen jauhemaalausuuni, mikä on pituudeltaan 13 metriä sekä leveydeltään ja korkeudeltaan kolme metriä.

Erikoisosaamisemme

  • Säiliöiden pintakäsittely
  • Suurten kappalaiden jauhemaalaus
  • Palosuojamaalaus
  • Laivojen huoltomaalaus
  • Teräsrakenteiden pintakäsittely

Jauhemaalauslinjamme on tarkoitettu nimenomaan suurten kappaleiden käsittelyyn, mutta pienetkin onnistuvat meiltä hyvin. Linjasto on ympäristöystävällinen, koska lämmönlähteenä toimii kaasu, näin päästöjä ei synny juuri lainkaan. Jauhemaalauksessa ympäristöä rasittavat VOC päästöt ovat 0%. Maalauskohteiden pinnat saadaan sileämmiksi jauhemaalauksessa kuin ruiskumaalauksessa.

Työskentelemme tarvittaessa asiakkaiden tiloissa ja työkohteissa, esimerkiksi telakalla tai teollisuuslaitoksissa. Siirrettävällä, tehokkaalla kalustolla pintakäsittelemme säiliöt, sillat ja muut teräsrakenteet. Pystymme myös valmistamaan erilaisia teräsrakenteita.

Esikäsittely

Märkämaalaus

Jauhemaalaus

Teräspintojen esikäsittelyä aina hiekkapesusta puhaltamiseen asti. Korroosionesto kaikkiin rasitusluokkiin. Palosuojamaalaukset ammattitaidolla. Jauhemaalauksella erittäin hyvä mekaaninen ja kemiallinen kestävyys.

Lisätietoja teräsrakenteiden valmistuksesta saat myös osoitteesta
www.combiporras.fi